lauantaina, marraskuuta 06, 2010

Perjantairuokaa eli lihapullavuokaa ja köyhiä ritareita

Saatiin oikein vieraita perjantai-iltana kylään ja päätimme tehdä kunnon ruokaa tarjottavaksi. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme alunperin jossain Jamie Oliverin ohjelmassa nähtyyn lihapullavuokaan ja spagettiin. Valinta vaikutti oikealta, koska ruoka meistä itsestä hyvää ja vieraatkin tuntuivat pitävän. Toisaalta, kuka voisi vastustaa tomaattikastikkeen, pehmeiden lihapullien ja sulaneen juuston yhdistelmää?

Aloita laittamalla tomaattikastike porisemaan, siitä tulee melkein sitä parempaa mitä kauemmin se ehtii muhimaan.

2 prk tomaattimurskaa (me käytimme Muttia)
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
oreganoa
Meiran Lämmin sisilia -mausteseosta
fondia
sokeria

Kuullota ensin sipuleita kattilassa öljyssä, lisää valkosipulit ja tomaattimurska kun sipulit alkavat kiiltelemään. Anna kastikkeen porista kaikessa rauhassa sen aikaa, kun teet lihapullia.

Seuraavaksi tee lihapullat, käyttäen hyväksihavaittua ohjetta tai esimerkiksi seuraavaa:

n. 500g jauhelihaa (meillä ns. extralihaa)
1 kananmuna
½prk kermaviiliä
n. 1dl korppujauhoja
1 sipuli
1 valkosipuli
3 aurinkokuivattua tomaattia
n. 50g parmesaania
n. 1rkl sinappia
pippuria
ripaus suolaa
yrttejä makusi mukaan, esim. basilikaa / timjamia tms.

Me tehdään yleensä ensin sipulista, valkosipulista, aurinkokuivatuista tomaateista ja parmesaanista ja mistä milloinkin tahna sauvasekoittimeen kuuluvalla pienellä leikkurilla. Sen jälkeen sekoitetaan kaikki ainekset sekaisin - itse en yleensä jaksa ensin turvottaa korppujauhoja, kuten ohjeissa yleensä neuvotaan, sillä en ole huomannut sen vaikuttavan juurikaan. Muotoile massasta sopivan kokoisia palloja ja paista voin ja oliiviöljyn sekoituksessa.
Taikinaa tehdessä kannattaa seurata sen kuivuutta/kosteutta ja lisätä tarpeen mukaan joko korppujauhoja tai nestettä, jotta pullista tulisi sopivan kiinteitä ja ne pysyisivät kasassa.

Laita lihapullat sopivankokoiseen uunivuokaan, kippaa tomaattikastike päälle ja sen jälkeen palastele yksi pallo (buffalo)mozzarellaa sekä raasta parmesaania koko komeuden päälle. Laita vuoka uuniin 225 asteeseen n. 20 minuutiksi.
Keitä pasta vuoan ollessa uunissa ja tarjoile heti.

Lihapullavuoan kanssa juotiin Sardinialaista Meloni Cannonauta, joka sopi ruoalle ihan mainiosti. Knoppitietona mainittakoon, että cannonau on sama rypäle kuin garnacha ja se on yksi maailman eniten viljellyistä rypäleistä - tyypillinen esim. Châteauneuf-du-Papen alueella.

Jälkkäriksi tehtiin tällä kertaa köyhiä ritareita (vai onko ne rikkaita silloin jos ne tehdään pullasta?). Ritareiden kanssa tarjottiin rommimarjoja ja kermavaahtoa ja ai että oli nannaa!


Köyhät ritarit tehtiin valmiista, halvimmasta kaupan pullapitkosta, joka oli harmillisesti vähän turhan tuoretta ja pehmeää.

Kastele pullat ensin munamaitoseoksessa (2dl maitoa, 1 muna, 2rkl sokeria, vähän vaniljasokeria) ja paista sen jälkeen voissa kuumalla pannulla.

Rommimarjoihin laitoin puna- ja valkoherukoita sekä vadelmia pakastimesta. Keittelin niitä ensin hetken rommin (n. 8cl) ja fariinisokerin (n. 4rkl) kanssa, jonka jälkeen ne saivat hetken porista pienellä lämmöllä ja senkin jälkeen vielä parisen tuntia maustua. Lopputulos oli hyvä, tosin vieraat totesivat marjojen olleen edelleen aika kirpeitä.

Jälkiruoan kanssa nautittiin Virolaista Põltsamaa Tõmmua, mikä sopi tosi hyvin jälkkärin kanssa.

tiistaina, marraskuuta 02, 2010

Kaalikeittoa ja myslisämpylöitä


Kun ulkona on koleaa ja kosteeta, mikään ei auta syysoloon (vierastan sanaa syysmasennus) kuten kunnon keitto ja itsetehtyjen leipien tuoksu! Näin ollen tänään pyöräytettiin kaalikeittoa karitsanjauhelihalla ja iltapalaksi myslisämpylöitä. Kaalikeittoon joutui perinteisen valkokaalin sijaan kurttukaalia, sillä lähikaupan valkokaalit olivat aivan valtavia yhtä keittoa varten.

Yhdisteltiin kaalikeitossa netistä löydettyjä ohjeita ja maustekaapin sisältöä seuraavalla tavalla:

400g karitsanjauhelihaa
1 sipuli
2 rkl tomaattipyrettä
1 keskikokoinen kurttukaali (tunnetaan myös savoijinkaalina)
2 porkkanaa
1 peruna
3 valkosipulin kynttä (rutkasti, koska flunssa on päällä kolmatta viikkoa)
2 laakerinlehteä
rakuunaa
timjamia
chiliä
hieman kasvisliemijauhetta
mustapippuria
loraus lihafondia
sopivasti vettä

Aloita paistamalla jauheliha ja sipuli. Kuumenna jonkin verran vettä kiehuvaksi ja lisää pilkotut kaalit. Me yritimme pitää vesimäärän koko ajan suurin piirtein kaalien tasolla - kaaleista irtoaa aika paljon nestettä, joten lopulta nestepitoisuus oli aika sopiva. Lisää mausteet ja tomaattipyree jauheliha-sipuliseokseen ja kippaa seos kaalien kanssa kattilaan. Kuori ja raasta porkkanat ja peruna, pilko valkosipuli pieneksi ja lisää joukkoon. Anna kiehua hiljaisella reilun puolisen tuntia, kunnes kaali ja juurekset ovat kypsiä.


Myslisämpylät valmistuivat jokseenkin näin:

n. 4dl lämmintä maitoa
n. 1rkl sokeria
1 kuivahiivapussi
n. 4dl sämpyläjauhoja
n. 2dl grahamjauhoja
n. 4dl vehnäjauhoja
n. 1dl mysliä
n. 1tl suolaa

loraus rypsiöljyä

Aloita lämmittämällä maito sopivan lämpöiseksi ja lisäämällä maitoon sokeri ja sämpyläjauhot, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Sekoittele löysäksi taikinaksi. Lisää grahamjauhot, mysli ja suola. Sekoittele vehnäjauhoja joukkoon, kunnes saat sopivan löysähkön taikinan. Anna kohota puolisen tuntia. Muotoile taikinasta sopivan kokoisia sämpylöitä ja anna niiden kohota pellillä noin kaksinkertaisiksi. Paista 225 asteessa 12-15 minuuttia. Näissä kannattaa muuten käyttää mahdollisimman hyvälaatuista mysliä, koska se vaikuttaa makuun tosi paljon. Meillä oli Alaran luomumysliä.

Mun on näköjään täysin mahdotonta antaa kovin tarkkoja ohjeita tällaisista "perus"ruoista ja -leivistä, jotka teen itse aina aika lailla fiilispohjalta. Viime viikonloppuna tehtiin tosin patonkeja ihan vaa'an avulla, ne on vaan vielä bloggaamatta! Olen kuitenkin itse todennut parhaaksi sen, että vaan kokeilee ja rohkeasti yrittää. Joskus onnistuu, joskus ei, mutta mitä enemmän on kokeillut sen useammin on onnistunut.

sunnuntaina, lokakuuta 31, 2010

Kirjalöytö + uusi leikkuulauta

Lainasin kirjastosta viime viikolla Hans Välimäen Mummola-kirjan, joka paljastui todella mielenkiintoiseksi ja paljon hyviä perusohjeita sisältäväksi. Kokeiluun pääsevät ainakin lohilaatikko, sipulikeitto ja jokin leipä. Hesarin arvostelussa kirjaa arvosteltiin siitä, että perusohjeet löytyvät muistakin perusteoksista. Ainakin omalla kohdallani kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja kauniilla kuvilla höystetty Mummola sai lohilaatikon hyppäämään silmille ihan eri tavalla kuin piirroksilla kuvitettu vanha yläasteen kotitalouden kirja.

Pari viikkoa sitten juhlittujen syntymäpäivieni lahjoista heti lähes jokapäiväiseen käyttöön on päätynyt ecoChef-leikkuulauta, johon olen tykästynyt kovasti. Leikkuulauta on puuhun ja muoviin verrattuna yllättävänkin kova, mutta lupausten mukaan sen ei pitäisi tylsistyttää veitsiä tai kerätä bakteereja ja kaiken lisäksi se on konepestävä - vaikka onkin valmistettu 100% kierrätyskartongista!

Sunnuntaieväänä hodareita


Sunnuntaisin on usein ehkä vähän normaalia väsyneempi ja alakuloisempi, etenkin jos aurinko ei näyttäydy koko päivänä ja vähän väliä sataa. Näin ollen ruoan on hyvä olla sitä kuuluisaa "lohturuoka"-osastoa (ai että inhoan tuota sanaa), mitä joka paikassa nyt toitotetaan. Hodarit on sopivasti lohtuisia, niissä on ihanan pehmeää sämpylää yhdistettynä rasvaiseen majoneesiin ja kuumaan nakkiin. Ei huono yhdistelmä.
Aluksi mietin, etten millään meinaisi jaksaa tehdä sämpylätaikinaa ja Ikeastakin hodarin saisi vajaalla eurolla, mutta lopulta leipomistyö oli tosi vaivatonta eikä aikaa mennyt nostatusta lukuunottamatta kymmentä minuuttia kauempaa. Ja maku korvasti loistavasti vaivannäön!
Ohje on napattu Voisilmäpeliä-blogista, kiitos!

Hot dog -sämpylät (4 kpl)

2 tl sokeria
1 ¼ tl kuivahiivaa
½ dl lämmintä vettä (42′C)
1 dl lämmintä maitoa (42′C)
1 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
n. 3 ½ dl vehnäjauhoa
voiteluun: munanvalkuainen

Sekoita sokeri, kuivahiiva ja lämmin vesi. Anna hengailla 5 minuuttia kunnes seos alkaa hieman kuplia. Lisää maito, öljy ja suola (huomaathan, että maidonkin tulee olla lämmintä). Lisää jauhot vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Ota taikina kulhosta jauhotetulle pinnalle ja vaivaa n. 5-10 minuuttia, kunnes taikina on sileää ja joustavaa. Jos taikina tarttuu kovasti käsiin, lisää jauhoa tarpeen mukaan, mutta vältä laittamasta jauhoa yhtään enempää kuin on pakko.

Kohota taikinaa lämpimässä, ei-vetoisassa paikassa 1 ½ tuntia. Jaa sen jälkeen taikina neljään osaan ja pyörittele hodarisämpylän muotoisiksi. Erityisen ilmavia sämpylöitä saat, kun litistät taikinapalan kevyesti suorakaiteen muotoiseksi, nipistät ylä- ja alareunat yhteen ja sen jälkeen vielä sivureunat yhteen, ja nipistelet taikinan “saumaa” niin kauan kunnes pala on sopivan kokoinen ja muotoinen (joo, tällä tekniikalla ei tule erityisen silmää hiveleviä yksilöitä).

Asettele leivinpaperin päälle ja kohota muotoiltuja sämpylöitä liinan alla vielä puolisen tuntia. Voitele valkuaisella ja paista 200-asteisessa uunissa n. 12-15 minuuttia, kunnes sämpylät ovat kohonneet ja ruskettuneet kauniisti.

Hodareiden sisälle päätyi myös omatekemää valkosipulimajoneesia, karamellisoitunutta punasipulia ja Vatajan lisäaineettomia nakkeja.

Valkosipulimajoneesi tehtiin näin:

1 kananmunan keltuainen
1 valkosipulin kynsi
n. ½ tl dijonsinappia
mustapippuria
suolaa
n. 1½-2dl rypsiöljyä

Aloita sekoittamalla mausteet, valkosipuli ja sinappi keltuaiseen mieluiten pyöreäpohjaisessa kepossa. Keppo kannattaa laittaa esim. keittiörätin / kostutetun pyyhkeen päälle, jotta se pysyy vatkatessa paremmin paikallaan. Lisää ensin öljyä tipoittain ja myöhemmin ohuena nauhana, koko ajan voimakkaasti vispilällä sekoittaen.
Tarkista maku ja lisää mausteita oman makusi mukaan tarvittaessa.
Majoneesi säilyy jääkaapissa 3-4 vrk Hans Välimäen mukaan.

perjantaina, lokakuuta 29, 2010

Huippuhyviä tortilloja paputäytteellä ja guacamolella


Tänään oli tortillapäivä, nam! Huomasin eräänä päivänä, että Ruokahommia-blogissa oli testattavan oloinen tortillapohjien ohje, sen lisäksi jääkaapista löytyi salsaa ja jogurttia ja kaapista papuja, eli hankintoja ei tarvinnut näitä varten kovin paljoa tehdä. Aloitettiin valmistamalla plättytaikina pohjia varten ja keittämällä (liotettua) papusekoitusta ja riisiä.
Plätyistä tuli tosi hyviä, hieman muokkasin alkuperäistä ohjetta ja tein vain 8 pohjaa:

n. 2,8 dl vehnäjauhoja
n. 2 dl maissijauhoja
0,75 tl suolaa
3 rkl margariinia
n. 1,5 dl kiehuvaa vettä

Aloita mittaamalla jauhot ja suola keppoon ja lisää kylmä margariini pieninä paloina. Nypi margariini jauhojen joukkoon. Kaada kiehuva vesi joukkoon ja sekoita taikinaa, kunnes se pysyy juuri ja juuri kasassa. Vaivaa muutama minuutti. Anna taikinan levätä kelmun alla puolisen tuntia.

Jaa taikina 8 osaan ja kauli palloista mahdollisimman ohuita pyöreitä lettuja. Paista kuumalla pannulla, valurautapannu lienee paras tarkoitukseen, mutta Swiss diamondkin kävi loistavasti. Paista per puoli n. 20-30sek, kunnes pintaan tulee vähän väriä.



Papumössökässä oli tällä kertaa:
Papuseosta
Sipuli
Pari tomaattia
Puolikas punainen paprika
Puolikas kesäkurpitsa
Pala virheää chiliä
Mausteita


Guacamole tehtiin yhdestä avokadosta mukaillen googlettamalla löytynyttä Rick Baylessin guacamoleohjetta. Rick Baylesshan on Yhdysvalloissa tunnettu meksikolaisen ruoan kokki, joka kilpailee tällä hetkellä Subilla pyörivässä Top Chef Masters -ohjelmassa. Ruoat ovat vaikuttaneet houkuttelevilta television välityksellä, joten oli helppo miettiä kenen ohjetta aletaan etsimään. Tällaista tehtiin:

1 avokado
1 valkosipulin kynsi
suolaa
pala tomaattia
pala vihreää chiliä
pala keltaista sipulia
limen mehua (me laitettiin sitruunan mehua)

Aloita pilkkomalla halkaisemalla, kuorimalla ja pilkkomalla avokado. Lisää valkosipulin kynsi, tomaatti, chili ja sipuli mahdollisimman pieneksi pilkottuna. Laita ainekset mortteliin ja survo haluamaasi muotoon - meidän tarkoituksena oli tehdä pehmeää ja samettista, mutta kuitenkin niin että joukossa olisi jokunen suurempi palakin. Tämä onnistui yllättävänkin hyvin.

Kun kaikki on valmista täytä lettu jogurtilla (meillä oli Lidlistä ostettua kreikkalaista jogurttia), salsalla (tämäkin pitää tehdä ensi kerralla itse!), guacamolella, riisillä, papumössöllä ja salaatilla. Nauti heti.

Muutakin ollaan kokkailtu ja kuvattu, eli lisää juttua tulossa kunhan ehditään! :)

keskiviikkona, syyskuuta 29, 2010

Takas täällä!


Koska opiskelukiireet ovat allekirjoittaneella hälvenneet ja työstressi tullut tilalle, on taas aikaa päivittää blogia ;). Olen kyllä kovasti miettinyt mitä tämän kanssa tekisi, koska ruokablogeja tuntuu olevan miljoona Suomessakin jo, eikä meillä varmaan ole mitään kovin ihmeellistä tai uniikkia tarjolla. Mutta päivitellään nyt ainakin tämä ja ehkä tulevaisuudessa - tai sitten ei, katsotaan.

Tänään kuitenkin Rändöm käski päivitellä, sillä tehtiin niin hyvää suppilovahverorisottoa päivällä lenkin yhteydessä kerätyistä suppiksista. Ei kerätty sieniä kuin ehkä kymmenisen minuuttia, muutaman kymmenen metrin matkalta, mutta silti sain hienosti pussin pohjan peittymään ja halvat ruoka-ainekset kasaan. Risotosta tuli tosi hyvää, vaikka itsehän en pari vuotta sitten syönyt sieniä laisinkaan.Suppilovahverorisotto:

voita
1 pkt suomalaista pekonia
timjamia
3 salottisipulia (pientä)
2 valkosipulinkynttä
pari reilua kourallista arborioriisiä
n. 2 dl (kuivaa) valkoviiniä
n. 6 dl kasvislientä
n. 2 dl parmiggiano reggiano -juustoa
knööli voita

Aloita paistamalla pekonia ja pekonin vähän ruskistuessa lisää sipulit ja valkosipulit. Paistele kunnes pekoni on lähes rapsakkaa. Lisää arborioriisit ja odota, kunnes riisit alkavat vähän kiillellä. Lisää neste pienissä erissä odottaen aina edellisen erän imeytymistä ennen kuin lisäät seuraavan erän. Kun riisit ovat sopivasti al dente (tähän kuluu n. 20min) lisää nokare voita ja reilusti parmesania. Nauti heti risoton valmistuttua, jotta koostumus säilyy sopivan löysänä ja puuromaisena.

keskiviikkona, kesäkuuta 10, 2009

Kaalilaatikkoa ja kasvislasagnea


Tämän viikon ruokiin on kuulunut kaalilaatikko ja kasvislasagne, koska tilit näyttävät aika tyhjiltä ja näihin löytyy suurin osa aineksista valmiiksi kotoa ja ne mitä pitää ostaa ovat edullisia.

Kaalilaatikosta tuli ihan erityisen hyvää, kaalia jäi vielä puolet käyttämättä, nyt pitäisi vielä päättää tuleeko siitä piirakkaa vai keittoa. Vai kenties jotain ihan muuta...

Kaalilaatikko, perinteinen:

puolikas kaali
n. 300 g jauhelihaa
½ dl puuroriisiä
1 sipuli
suolaa
pippuria
mausteita
siirappia
vettä

Ainesten suhteet tulivat ihan käsituntumalla, joten kovin tarkkaa ohjetta en saa aikaiseksi, mutta suurinpiirtein kirjoitellaan. Aloita pilkkomalla kaalit sopivan kokoiseksi ja keittämällä pehmeäksi, vettä sen verran että kaalit peittyy. Minä lisäsin jo keittoveteen vähän siirappia suolan lisäksi. Ruskista jauheliha ja lisää mausteet. Laita puuroriisit vuoan pohjalle, lisää kaalit ja jauheliha, nestettä ja sekoita. Paista kahdessa sadassa asteessa n. 50 minuuttia. Nam, voin suositella! :)



Eilen oli vuorossa kasvislasagne, jonka päävastuullisena tekijänä toimi Rändöm. Tämän vuoksi siitäkin saan vain suuntaa antavan ohjeen, mutta hyvää oli sekin. Valkokastiketta olisi minun makuuni saanut olla hieman enemmän, nyt oli tosi tomaattista.

Tomaattikastike:

3 porkkanaa
muutama lehtisellerin varsi
pari desiä punaviiniä
kaksi purkkia paseerattua tomaattia
2 sipulia
muutama valkosipulin kynsi
soijarouhetta
basilikaa (tuoretta :)
pippuria
suolaa
sokeria

Anna tämän porista rauhassa, melkeinpä mitä kauemmin sen parempaa. Lisää kuitenkin soijarouhe vasta loppupuolella.

Valkokastike
margariinia
vehnäjauhoja
juustoraastetta
suolaa
valkopippuria

Aloita sulattamalla margariini ja lisäämällä siihen vehnäjauhoja, paahda hetki ja lisää sitten maito ja anna kiehua kymmenisen minuuttia. Lisää mausteet ja juustoraaste.

Kasaa lasagne vuorotellen tomaattikastikkeella ja valkokastikkeella täyttäen suorakaiteen muotoiseen vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin tunnin ajan.